Taidekeskus Retretti - Punkaharjulla sijaitseva ulkomaista ja kotimaista laatutaidetta esittelevä taidekeskus, jonka erikoisuutena on luolaston käyttö näyttelytilana.
AVa galleria sijaitsee Helsingissä Pohjoisella Rautatienkadulla. Se on hyvin ystävällinen, pieni galleria. AVA Galleria toimii yhteistyössä Arte Vida Arte ry:n kanssa ja tukee toiminnallaan Rio de Janeiroon perustettua taidekoulua. Koulua kutsutaan nimellä CASA ja se sijaitsee Cidade de Deus nimisellä köyhälistöalueella.
FORUM BOX on kuvanveistäjä, akateemikko Kain Tapperin aloitteesta vuonna 1996 perustettu taideosuuskunta, jonka tarkoituksena on ylläpitää vapaata, voittoa tavoittelematonta tilaa kaikelle taiteelle. Osoite: Ruoholahdenranta 3a, Helsinki.
Galleria Aarni on Espoon Kuvataiteilijat ry:n galleria. Tapiolan WeeGee -talossa toimivassa Galleria AARNIssa järjestetään nykytaidetta esitteleviä yksityis- ja ryhmänäyttelyitä, kotimaisilta ja ulkomaisilta kuvataiteilijoilta.
Vuonna 1996 perustettu taidegalleria ja lahjatavaramyymälä Inkoon pappilan vanhassa kivinavetassa on erikoistunut lintumaalauksiin sekä muihin eläin- ja luontoaiheisiin.
Helsingin Taiteilijaseuran ylläpitämä Galleria Katariina sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Galleria esittelee monipuolisesti suomalaista nykytaidetta.
Verkkogalleria toimii nykytaiteen ajanhermolla taiteilijajohtoisesti. Sen ohjelmaan kuuluvat Keketop taideiskut ja kuukauden taiteilijaesittelyt. Galleriassa on myös esillä kotimaisten ja ulkomaalaisten nykytaiteilijoiden kotisivuja. Afrikkalaisten nykytaiteilijoiden osasto on laaja.
Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimiston ja Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran yhteistyössä ylläpitämä Galleria Pihatto on koko vuoden ajan toimiva n. 166 m2 kokoinen ammattitaiteen näyttelytila.
Muu ry:n galleria Helsingissä on profiloitunut monimuotoiseksi epäkaupalliseksi galleriaksi, mm. installaatioille, videotaiteelle, ääniteoksille ja performance- esityksille.
Mäntän kuvataideviikot on nykytaiteen (aikalaistaiteen) näyttely, joka esittelee suomalaista kuvataidetta tämän päivän taiteilijoilta. Merkittävä vuosittain toistuva kesänäyttely.
Akvarellisali on keväällä 2005 perustettu akvarellitaiteen esittelypaikka. Akvarellisali ei ole museo eikä galleria, vaan kuvataiteilijoiden ja taiteen ystävien kohtauspaikka. Akvarellisalissa pidetään säännöllisesti avoinna olevia näyttelyitä sekä järjestetään tapahtumia, joissa tämä taiteilijoiden ja taiteen harrastajien kohtaaminen on mahdollista.
Kotkalainen taidegalleria esittelee eturivin taiteilijoiden grafiikkaa, sekä välittää taidetta, konsultoi ja neuvoo taideratkaisuissa sisustuksiin, taidelahjoiksi ja näyttelykokonaisuuksiin.
Taidegalleria sijaitsee Oulusta 37 km Kajaanin suuntaan, Muhoksen keskustassa luonnonkauniissa ympäristössä. Kesänäyttelyssä mukana vierailevia taiteilijoita; modernia kuvanveistoa, keramiikkaa ja lasitaidetta.
Joensuun ydinkeskusta. Taidekeskus Ahjoa ylläpitää vuonna 1997 perustettu Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry. Ahjossa järjestetään monipuolista näyttelytoimintaa. Ahjo on nopeasti reagoiva uusille toimintamuodoille avoin organisaatio, joka haluaa järjestää ihmisläheistä toimintaa.
Villa-Roosassa, vanhassa huopatossutehtaassa, Orimattilan keskustan tuntumassa, on esillä talvisin tekstiilitaiteilija Maisa Kaarnan töitä ja kesäisin laajempi tekstiilitaiteen näyttely.
Vaihtokauppaa taideteoksilla ja työpalveluilla. Onko seinälläsi taideteoksen kokoinen aukko? Onko sinulla motillinen halkoja tai myytkö kampaajapalveluita? Kerro täällä. Taiteilijat esittävät verkkogalleriassa vaihtokaupattavia teoksiaan.